En tiiä, kunhan selitän.

Meinasin piirtää tähän yhen varsinaisen tapahtuman, mut se meni vähän monimutkaiseks ja oon laiska ja tää tapaus herättää niin suurta raivoa mussa. Mut voin selittää sen. Eli olin 16-vuotias. Mul oli siihen aikaan ensimmäinen poikaystävä, oltiin siinä sen asuinpaikalla ja saavuttiin uimarannalle. Noh heti ensimmäisenä jäädään valitettavasti hengaa jonkun idioottiporukan keskelle, tällä exällä kun oli joku tarve miellyttää jopa idiootteja, joista se ei pitänyt. Ihan sama saiko se nokkiinsa siinä samalla. Mut ensimmäisenä alkaa semmonen ”Ai tääkö on tää sun nykyinen…”. Sit muhu päin käännytään kattoo ja sit ”Ei millään pahalla, mut en panis sori.”. Ja mua vaan hämmentää koko tilanne niin paljon, okei ei ollu eka eikä viimeinen kerta kun mulle avaudutaan päin naamaa mun pantavuudesta jne. Koin vaan niin suurta vastenmielisyyttä koko henkilöä, tilannetta, porukkaa ja silloista poikaystävääni kohtaan. Ja se keskustelu jatkuu sillä, että sit aletaan pohtia kuinka silloiseni entinen oli paljon kuumempi jne. Ja exäni oli vain hiljaa, ei tehnyt minkäänlaista elettä, että nyt lähdetään vetää. Sitten vielä keskustelu etenee siihen, että kyseiset ihmiset suunnittelee lähtöä rannalta. MUTTA ne ei sitä tee, ennen kuin ne näkee kun mä käyn heittää mun uikkarit niskaan ja pääsee arvostelee mun bikinikropan.

Jossain vaiheessa sit kävin sniikkaamassa uikkarit niskaan ja kun muut viel hengaili, niin painelin veteen. Sit jonku ajan päästä exäkin oli heittäny uikkarit ja oli tulos kans veteen. Mut sit sama porukka seuraa sitä laiturille ja alkaa jutella sille ja vilkuilee jatkuvasti mun suuntaan. Noh kuinkas ollakkaan, exä alkaa siinä sit huutelee mulle laiturilta et ”Hei Milla, tuutko käymään täällä?”. Totta kai mä tajuan mitä tässä haetaan ja oon vaan silleen et nahh, miks? Mitä asiaa sul on? Sit se vaan huitoo ja ”Tuu käymään tääl laiturilla. Tuu ylös. Tuu käymään.”. Siinä sit aattelin itekseni et vitut, mennään sit. Toivottavasti se on mun vihan arvoista sulle. Se on jännä tunne kun joku, jota pidit kivana ihmisenä suostu tommoseen. Ihan kivahan se on käskyttää tyttöystävä kusipäiden eteen näytille bikineissä, et ne voi arvostella sen kropan.

Jos exä sattuu lukeen mun blogii, niin moikkelis vaan. Toivottavasti hävettää. :—)

Mul on ollut aika pitkään outo tarve jakaa tää tapahtuma, en oikein tiiä. Koska avautuminen on kivaa? Et saisin mielenrauhan? Koska oon katkera ja vituttaa? Koska nautin henkilöiden häpäisystä? Koska tää tapahtuma vaikutti muhun vahvasti? Who knows. Mut varsinainen pointti oli, et jos ei oo mitään hyvää sanottavaa, niin ei pidä sanoa mitään. Tää on loistava neuvo mm ihmisten ulkonäön kommentoinnin suhteen. Tää meni kyl ihan ihmeelliseksi päivitykseksi, erittäin henkilökohtaiseksi tai jotain oh well.

Tagit: avautuminen, hajottaisko, taasko mä valitan.

Aikas hyvä vuosi oli noin omasta mielestä, mitä ois toivonu enemmän niin kavereiden näkemistä. Jos Teemuu ei olis, niin olisin varmaan ihan mökkihöperö tän vuoden jäljiltä. Kavereiden näkemistä vaikeutti se, et oli kaks työssäoppimista ja sit lopuksi päättötyötä ilman läsnäolopakkoa. Sit on myös ne kaverit, jotka asuu siellä ja täällä ja on kovin vaikeaa saada kaikkien aikataulut ja rahatilanteet kuntoon samaan aikaan buu. Ehkä tänä vuonna paremmin sit. Toinen mikä harmittaa, niin se et en oikeestaan tehnyt hirveästi blogin lisäksi omaa piirtelyä. Piirtely on keskittyny aika vahvasti kouluun ja tähän blogiin.

Noin muuten hienoja juttuja tältä vuodelta oli kyllä kaikki näkemiset kavereiden kanssa, mökkeilyt ja muut. Mun joulukin oli tosi huikee, vietin itseasiassa ekaa kertaa joulua jossain muualla ku kotona. Oli oikein jees viettää siis joulua Teemun ja sen perheen luona. Mulla on paha tapa synkistellä aina syntymäpäivänä ja jouluna, eli tänä vuonna mun ei tarvinnut masistella kumpanakaan päivänä how cool is dat. Sit tietysti on tosi siistiä päästä vähän sisälle tähän sarjisblogiyhteisöön, vaikka oonki viel semmonen, joka vaan seuraa muiden blogeja suhteellisen vähin äänin. Mut on ollu ihan huikeeta saada muilta sarjisbloggaajilt kommentteja ja tykkäyksiä, tekee aina mieli kieriä lattioilla. Uskoo pikkuhiljaa jopa siihen, että tätä lukee muutkin kuin kaverit ja sukulaiset haha. ::D

Lisäksi mainittakoon, että mulla on kyl tapa synkistellä noin muutenkin. Mut tämä vuosi on mennyt tosi hyvin sen suhteen, että en oo sitä harrastanut melkein ollenkaan. Muutamia pahoja päiviä on ollut silloin tällöin, mut nykyään niihin osaa suhtautua vähän erilaisemmin mitä joskus 17-18v. Pahat päivät on ehkä jotenkin helpompi kestää kun tietää, että ei tarvi olla pitkiä aikoja kuitenkaan yksin ja oppinut pitämään ittensä pinnalla. Oon myös paljon tässä opetellut siihen, että sanon kun jokin häiritsee. Mulla kun on ollut taipumusta vaan nieleskellä itekseni, kaikki mitä mulle on syydetty. Oon varmaan ärsyttänyt monta kertaa nyt kavereita ja ihmisiä, ihan vaan omalla jästipäisyydelläni ja rehellisyydellä. Mutta en kadu, sillä voin paljon paremmin kun en jätä asioita sanomatta. Oon kokenut tosin harmilliseksi sen, että kun kerään rohkeuteni ja kerron jos koen tulleeni loukatuksi. Niin toinen ihminen kääntää sen niin, että hän loukkaantuu siitä, että minä loukkaannuin.

”When a person tells you that you hurt them, you don’t get to decide that you didn’t.”

– Louis C.K.

Mut sit takas muuhun! Nyt mulla onkin sit edessä valmistuminen tässä kuussa hyi ja pitäis alkaa vähän suunnittelemaan sitä sun tätä. Et semmoista, kiitos kaikki kivat ihmiset vuodesta 2015.

Ps. Vois olla kiinnostavaa tietää, et minkälainen määrä porukkaa tätä blogia säännöllisesti seuraa? Et jos haluutte antaa itsenne ilmi, niin laittakaa tyylii kommenttia tai tykätkää tms. En pakota, oon vaan utelias ja tottakai semmonen tieto motivoi höhö.

Tagit: 2015, avautuminen, emotionaalinen höhlä, luv lyfe, vuosikatsaus.

Tänään tuli tämmöinen, ei nyt ihan täysin liity omaan elämään. Tai no, tietysti vähän aina. Kukapa piirtelystä tms kiinnostunut ei olisi tätä kokenut jossain määrin, jos on lähtenyt tai harkinnut kokeilevansa jotain tiettyä alaa. Mutta tuleeko se oikeasti yllätyksenä joillekin jos lapsi on pienestä pitäen tekemisillään painottunut piirtelyyn, että hän saattaa tulevaisuudessaan myös painottaa sitä valinnoissaan?

Tähän kuvaan saattaa tulla piakkoin jatkoa miten pitää tämmöiset kamalat uhat poissa lapsen tulevaisuudesta hui kauhistus dyn dyn ddyy. :’)

Ja sit jotain ihan muuta settiä.

Tagit: art lyfe, avautuminen, dunnolol, elämä on niin rankkaa.

Melkein jaksoin pitää käsialan siistinä höhö. 

”Ite oot mielensäpahoittaja!!”

Tagit: avautuminen, hajottaisko.

Tänään heräsin ja totesin et tää päivä tulee oleen pyllystä.

Tagit: avautuminen, hajottaisko, taasko mä valitan.

En nyt tämän enempää ajatellut ottaa kantaa asiaan, vaan halusin vaan päästä purkamaan turhautumiseni näihin möläytyksiin. Mun mielestä on muutenkin turha tavallisen kansalaisen alkaa spekuloimaan, että kuka nyt on kärsinyt tarpeeksi ja kuka ei, ja ansaitseeko turvapaikan. Jos lakattais jakamasta tuomioita ihmisille, joiden elämästä ei tiedetä mitään ja jätettäis ne arvioinnit niille ammattilaisille, jotka käy ne turvapaikanhakijoiden hakemukset läpi. Ihan oikeasti.

Tagit: avautuminen, hajottaisko.

Ennen mun naamapalmuilua tän julkaisun jälkeen köh.

Et semmosta, näin käy kun piirtää vahvoissa tunnetiloissa tai jotain eh :::D

Tagit: avautuminen, emotionaalinen höhlä, hajottaisko, koulu, luv lyfe, taasko mä valitan.

Tagit: avautuminen, emotionaalinen höhlä, feminismi, hajottaisko.

Siinähän niitä nyt on. Ja siis joo, mulla ei ainakaan tää tyyli vaihtele mitenkään. Nyt mun pitää varmaan sit kovaa vauhtia väsätä uutta materiaalia, kun nää vanhat on nyt tänne lyöty oh nooo.

Tagit: avautuminen, dunnolol, kaverit, koulu, luv lyfe, vanhoja.

Kaveri osallistui tähän #kutsumua kamppikseen Twitterissä ja tuli sellainen olo, että ei vitsi mäkin voisin osallistua.

Nykyään jo vähän hymyilyttää, että mun olemassaolo on oikeesti kutittanut joidenkin persettä niin kovasti.  Aikoinaan ei kuitenkaan naurattanut ja kyseiset ihmiset on mun silmissä vieläkin täyttä paskaa ja syöpää ihmismuodossa.  Toivon mukaan näiden ihmisten maailma on jo vähän muuttunut isommaksi, voi muuten olla suhteellisen vaikeeta elää täällä. Nää ihmiset ei varmaan edes muista mua ja sanomisiaan, pointtihan kuitenkin on et mä muistan kaiken. Ja niitä sanomisia on nyt käyty läpi uudestaan ja uudestaan aika helvetin monta vuotta tuolla pääkopan sisällä. Eikä se kyllä erityisen hyvää tee kenellekään.

Miettikää sitä myrkkyä mitä suollatte suustanne ja  minkälaisen ihmisen leiman siitä hyvästä saatte otsaanne. Siinä jää se ”nolo/miksi nyt ikinä sitä nimittelette”- ihminen reilusti kakkoseksi. Se ihminen ei ole ongelma, sä olet se ongelma sun pienen maailman ja suvaitsemattomuuden kans.

”Love me or hate me. Either way I’m on your mind”

Tai jotain siihen suuntaan.

Fuk u all, ja sori mut oon kylläkin helvetin upea~

Tagit: avautuminen, kiusaaminen, kutsumua.