En tiiä, kunhan selitän.

Tämä on mun rakkauskirjeeni PMMP:lle

PMMP ei ole tarjoillut koskaan mitään kädenlämpöisenä tai valmiiksi pureskeltuna. Heillä on räjähtävää ja anteeksipyytelemätöntä punk-energiaa, mutta myös herkkyyttä ja vakavuutta käsitellä vaikeitakin aiheita. Ja voi juku minkälaisella taidolla!

Lähisuhdeväkivalta, kuolema, itsetuhoisuus, mielenterveysongelmat, alkoholismi, perhe, parisuhteet, lapsuus, nuoruus ja aikuisuus. Ystävyys, seksi, feminismi, tasa-arvo, queer, suru, viha, ilo ja rakkaus. Kaikkea tätä ja vielä enemmän PMMP käsittelee musiikissaan eri tavoin, mutta viiltävän tarkasti. Samalla myös tehden viittauksia ja kumarruksia muille artisteille kuten Mana Mana, Sielun Veljet, Disco, Noitalinna huraa! Ja niin edelleen…

”Yhdentekevää mikä on epäoriginaalia
Kaikki on lainattu
Pitäähän perinteit’ vaalia
Ihan sama virtaako joki vai Ararat
Pastissin pastissin pastissi ja lainaideat
En oo mikään perse, oon mieluummin persoona
Jättäkää mut pois Miss Pop-kilpailuista
Terkut hiekkalaatikoiden reunoilta
Tulkaa tekee meiän kaa
Rakkauden hiekkakakkuja”

Muistan kun Rusketusraidat alkoi soida radiossa 2003. Aikuiset ja lehdet taivastelivat miten hirveää ja hävytöntä musiikkia nykyään radiossa soitetaankaan. Eihän tämmöistä raakkumista ja älämölöä kukaan halua kuulla! Omaksuin pienenä tyttönä, että tästä biisistä ei pitäisi pitää. Sehän on täysin hävytön, sillä siinä mainitaan seksi ja kiroillaan, apua! Jotenkin kuitenkin pidin salaa biisistä, siinä oli jotain ihanaa ja voimakasta. Seuraavaksi radiossa alkoi soida Joutsenet, ja vaikka 2-3-luokkalaisen pikkutytön elämä on vasta alussa ja huolia vailla, niin se sai minut tuntemaan niin suuria tunteita! Kuin olisin jo ehtinyt lyhyen elämäni aikana menettämään ihmisiä. Se oli niin riipaisevan kaunis.

Tätä ensimmäistä albumia en saanut, en kyllä oikeastaan edes tiennyt mikä tämä uusi bändi oli. Silloinen ystäväni tai oikeastaan ystävän isosisko, poltti minulle cd-levyn, jossa oli Joutsenet ja opin, että tämä bändi on PMMP. Sitten myöhemmin vuonna 2005, osasin jo pyytää lahjaksi Kovemmat kädet ja sen myös sain. Tämän albumin kun sain käsiini, en paljon muuta sitten kuunnellutkaan. Albumi räjäytti tuon viitosluokkalaisen tytön tajunnan. Tämä ei ollut Nylon Beatia, Tiktakkia, ei Gimmeliä, eikä Indicaa vaan jotain aivan muuta. Fanitin ja kuuntelin näitä kaikkia, mutta tässä oli aivan erilaista potkua ja jotain kutkuttavan paheellista. Luin kansilehtisen sanoituksia uudelleen ja uudelleen, ne olivat upeita ja koskettavia. Ei tällaisia ollut kenelläkään muulla! Nämä räyhäkkäät nuoret naiset, joita mediassa tituleerattiin pissiksiksi eivät kumartelisi ketään. Myöhemmin ostin kesälomarahoillani viimein myös Kuulkaas Enot!

Jo seuraavana vuonna ilmestyi uusi albumi, Leskiäidin tyttäret. Tuo nykyinen lempibändini pisti vieläkin paremmaksi edellisestä levystä. Joku raja aiheutti kylmät väreet selkärankaa myöden, samoin albumin nimikkobiisi, jossa muuten luulin laulettavaa ”koivussa KEINO päästä lähtemään”. Minulla saattoi ehkä jo lapsena olla pienesti tai hieman enemmänkin taipumusta melankoliaan, heh. Samaistuin myös vahvasti Tässä elämä on-kappaleeseen ja kuvittelin kelluvani veden vietävänä, välillä törmäillen joen reunustan kivikkoihin. Ainaista ulkopuolisuutta ja kiusaamista kokeneena, biisi vain puhutteli minua erityisellä tavalla.

Veden varaan ilmestyi kun olin jo viimeistelemässä peruskoulua. Lapsuus loppui oli siis ajankohtainen ja sen parissa muistan itkeskelleeni usein. Muistan kaiken sen jännityksen ja huolen tulevaisuuden suhteen. Tavallaan olin onnellinen, että kohta pääseen aloittamaan puhtaalta pöydältä elämäni toisaalla tuppukylän ulkopuolella, mutta myös pelkäsin muuttuuko mikään sittenkään.

Vuodet vierivät ja sitten kesällä 2012, jolloin täytin 18, ilmestyi Rakkaudesta -albumi. Albumi jatkoi Veden varaan aloittamaa hieman synkkää ja aikuista mielenmaisemaa, mutta hieno kokonaisuus se kuitenkin oli jälleen. Se vaati hieman enemmän pureskelua kuin aiemmat albumit, mutta lyriikat antoivat jälleen paljon. Korkeasaari raasti melankolista sydäntäni, Rakkaalleni muistutti minua nykyisistä ystävistäni ja Tytöt antoi minulle luvan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka muut sanoisivat mitä.

Kesällä 2013, sain äitini miesystävältä liput ensimmäiseen Provinssiini. Siellä olisi PMMP. Pääsisin näkemään heidät livenä ensimmäistä kertaa ja se on edelleen yksi elämäni parhaimmista keikkakokemuksistani. (Ottakaa huomioon, että olen myös nähnyt Queen+Adam Lambert, mikä oli myös elämäni hienoimpia hetkiä. Mutta kuitenkin… Yleisön keskellä kesäiltana bailaaminen vs. Istumakatsomossa pönöttäminen.) Pompimme yleisössä kuin viimeistä päivää kahden kaverini kanssa. Onnistuin myös huolestuttamaan heitä, aloin itkeä vuolaasti kun Salla tahtoo siivet alkoi soida lavalta. Jossain vaiheessa keikkaa, eturivi alkoi spontaanisti vetämään letkajenkkaa, johon suurin osa yleisöstä liittyi joukon jatkoksi, myös me. En ikinä unohda sitä riemua kun koitimme pysyä aivan valtavan letkan mukana jenkkaamassa pitkin kenttää. Muistan myös Miran ja Paulan hämmästyneen ilon kun he huomasivat mitä yleisössä on meneillään. ”Tanssittekste letkajenkkaa??! Ei vittu miten siistiä!”. Keikan lopulla juoksimme kauheaa vauhtia käsikädessä kaverien kanssa toiselle lavalle, sillä siellä soittaisi Bad Religion, joka oli ehdottomasti nähtävä.

PMMP oli kertonut lopettavansa jo muistaakseni ehkä ennen näitä festarikeikkoja. Olin äärettömän surullinen ja jäin kaipaamaan vuosien varrella. Vuosia kului ja kului, kunnes tuli ilmoitus. PMMP TEKEE PALUUKEIKAN STADIONILLA. Ja vähän myöhemmin uutisoitiin lisäkonsertista, Provinssi, Ilosaari ja Ruissi! Suurinpiirtein itkin onnesta!

Tänä kesänä olin jälleen Provinssissa erään toisen ystäväni kanssa. PMMP:n paluu oli nähtävä ja se keikka vei minut suoraan takaisin vuoteen 2013. Itkin onnesta ja liikutuksesta läpi keikan, sekä lauloin ääneni käheäksi. Keikka oli yhtä hyvä kuin vuonna 2013 ja olimme ystäväni kanssa melkein eturivissä, Paulan ja minun katseet kohtasivat yleisössä. Elämä on ihanaa.

Ja nyt olimme ystäväni kanssa Stadikalla perjantaina. Saman ystäväni, joka oli kanssani letkajenkkaamassa Provinssissa 2013. Tätä oli odotettu! Nykyään kun olemme jo ihan ”aikuisia” 30-vuotiaita, jestas! Ystäväni vannoi, että jos ne soittaa Kovemmat kädet, niin hän itkee ja milläs muullakaan PMMP aloitti stadionkeikkansa ja ystäväni joutui kyynelehtimään heti ensimmäiseksi. Mutta niin tein kyllä minäkin. Vertailimme keikan aikana kananlihalle menneitä käsivarsiamme ja lauloimme mukana koko elämämme edestä.

Nyt jään vain toivomaan, että bändi olisi nauttinut ja inspiroitunut niin suuresti menneestä kesästä ja bänditreeneistä, että levyttämään olisi jälleen päästävä. Mikään ei tekisi minua onnellisemmaksi.

Kiitos PMMP

<3: Teidän paskapäinen paras kaveri

Tagit: Pmmp.

.

Tagit: hajottaisko, politiikka, töissä.

Tagit: taasko mä valitan.

Tagit: art lyfe, dis is how i art.

Tagit: elämä on niin rankkaa, ihmisten ilmoilla, taasko mä valitan.

Tagit: luv lyfe.

Tagit: ihmisten ilmoilla.

Hankin pädin ja Procreaten ja olen rakastunut<3

.

Tagit: elämä on niin rankkaa, emotionaalinen höhlä, taasko mä valitan.